Bonnomoto on 2006 perustettu monipuolinen suunnittelutoimisto. Asiakkaat ovat pääasiassa keskisuomalaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Toimeksiannot liittyvät uudisrakentamiseen sekä remontti-, näyttely-, messu- ja 3D-suunnitteluun. Monialaista osaamista työn toteuttamiseen tuovat lukuisat yhteistyökumppanit.
Bonnomoton johtoajatuksen mukaisesti sisustussuunnittelu on kaikkien ulottuvilla oleva palvelutuote. Tärkeintä on kuunnella ja kuulla jokaista asiakasta: työn tilaajana voit halutessasi osallistua suunnittelun kaikkiin vaiheisiin. Hyvän kuvan toimintaperiaatteista saat esimerkiksi tutustumalla Päivä suunnittelijan kanssa -palvelukonseptiin.
Katso lisäksi tiedot hinnoittelusta.
Yrityksen perustaja Anne Saarikoski valmistui kasvatustieteen maisteriksi 1995 ja jatkoi sen jälkeen opiskelua Lahden Muotoiluinstituutissa. Valmistuttuaan muotoilijaksi vuonna 2000 hän on toiminut mm. näyttelyarkkitehtuurien suunnittelijana ja sisällöntuottajana sekä aikuiskouluttajana. Viime vuodet Anne on tehnyt sisustussuunnittelua päätoimisesti omassa yrityksessään.
